Näytetään tekstit, joissa on tunniste ice hockey. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ice hockey. Näytä kaikki tekstit

perjantai 29. elokuuta 2014

friday night entertainment

Hejssan!

Perjantai. Ai että! On taas viikonloppu, vaikka toki, myönnetään, mun elämässä ei oikeestaan koko kesänä oo ollu muutakun viikonloppuja. Tavallaan siis ihan kiva, että koulu alkaa maanantaina, ja pääsen siihen rytmiin taas mukaan. Tällä hetkellä motivaatiota löytyy mutta eiköhän sekin katoa kunhan sinne kouluun asti varsinaisesti pääsee :D

Anyway. My point. Se, että mun rakas veljeni, jota harvoin näkee, koska se on armeijassa tällä hetkellä, ilmotti mulle viideltä, että on kaupungissa ja että olisi peli Hakametsässä. Arvatkaa vain hyppäsinkö vaihtovaatteisiin ja suuntasin sitten sinne. Ilves - Ässät A-junioreissa.














































Pidin mun vanhemmat ajan tasalla väliajalla aina. Harmi, että Ässät tosiaan pelasivat tasan. Olivat vielä kaksi minuuttia ennen loppua kiinni voitossa, mutta sitten se tasotus synty. Äh. Olin lähestulkoon ainoo Ässien kannattaja, enkä viittinyt hihkua siellä kun Ässät tekivät maaleja.

Veljeni pelasi ihan hyvin, ensimmäisessä erässä tuli pari kiekonmenetystä, ja niistä meinasi tulla vähän vakavampikin situation maalin edessä. Onneksi ei kuitenkaan. Innostuin taas tästä niin, että meen kyllä ehdottomasti kattomaan noita pelejä kun se kausi kunnolla starttaa, ja siis peleillä tarkoitan Ässien pelejä, en tietenkään niin tamperelaistunut vielä oo että vaihtaisin.





No mutta, ei mulla tosiaan muuta tällä kertaa. Koulu alkaa ja siihen pitäis nyt henkisesti valmistautuu! Lukuvuosi 2014-15 here I come, I've big plans for you!!

♥ Kaisa

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

whatcha mean it's only tuesday?

Exactly, whatcha mean with that? Tiistai on jo ohi, ja huomenna on keskiviikko. Ja sitten enää pari päivää niin on weekendddd!!! Sweet.

Tänään oli kyllä ylipitkä työpäivä, tai ei pitkä meni vaan myöhään mikä ärsyttää koska haluisin salilla käydä mut mulle jäis about tunti / vajaa tunti aikaa olla siellä. Möh. Mun täytyy nyt siis muuttaa mun aikataulua ja mennä aamuisin : ( Oon kyl niin aamu-uninen, etten viittis et kai mä sit uhraudun ja meen alle tunniks vetää jonkun himotreenin. Haha in my dreams.

Muutama kuva parilta viime päivältä, okei, suurimmaks osaks otettu tänään!!
 photo IMG_3842_zpscbcedbac.jpg
Zeek oli mun seurana aamupäivällä kun otin pikkasen aurinkoa!♥ Vauvalla on ollut vasen takajalka kipeenä, eilen ei pystynyt tulee ees rappusia ylös ja sitten se vaan itki. Nyyh. Mentiin sitten tänään käymään eläinlääkärissä, mutta ei siellä mitään isompaa vikaa oo, jotain tulehduskipulääkkeitä se kai sai ja lepoa. Kertokaa nyt ku mä sen kanssa täällä oon, että miten pidetään koira levossa???? Siinä mulle hommaa kuulkaa.
 photo IMG_4271_zps3bac9b4f.jpg
Sitä aurinkoa tosiaan, tällä kertaa muistin jopa sen aurinkorasvan! Mitään parempaa kun maata auringossa ja kattella Suomen peliä wuhuu, meni kyllä pikkasen tiukalle mut kyllä se voitto sieltä kaivettiin : D Että terve Slovakia!! 
 photo IMG_4273_zpsdaa2111e.jpg
Tästä kuvasta tulee hyvä fiilis mulle itelle!! Kellohan oli siis puol ysi ku otin tän kuvan illalla, noin tunti sitten, ja nyt ulkona on pilkkopimeetä :o Miten se nyt noin äkkiä? 

Ja sellai pieni loppukevennys, yritin kovasti koittaa mun hostiskän auton peilejä mut ei ihan osunu kohalle toi mun tähtäys .... hahahahaaaa. Oon niin hyvä.
 photo IMG_4255_zps3bc09c85.jpg

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille, toivottavasti teillä on ihan mahti viikko tulossa, palataan asiaan  piakkoin!! :) Adios.

torstai 9. toukokuuta 2013

no name

Heellloooou!

Tuli tosta järjettömän mielikuvituksellisesta otsikosta mieleen, että täällä voi ottaa highwaylta sellasen exitin, jonka kyltissä lukee No Name : D 


Anyway, asiaan eli se on kuulkaa ystävät rakkaat toukokuu nyt, jo 8. toukokuuta. Ja mä kuvittelin, että tää olis aurinkoinen ja lämmin kuukausi. Noh, en ihan ollut oikeessa. Nimittäin toukokuu alkoi näissä merkeissä:
 photo Photo0556_zps167f48f2.jpg

 photo IMG_3924_zpsb0b99f68.jpg Että ihan vaan sen toukokuun kunniaksi! Jos huhtikuun viimeisenä viikonloppuna voin olla shortseissa ja t-paidassa niin toukokuu alko sitte about +2 asteessa maximissaan ja sellasella kevyellä 15cm lumikerroksella. Että jeejee. Mulla oli myös viimeinen koulupäivä sinä samaisena päivänä, eikä mun oikeestaan tarvinnu olla töissä. JEE!

Mä olin tossa viime viikonloppuna lacrosse mom! Siellä mä istuin kentän laidalla lähes koko lauantain kattomassa Dn pelejä. Menin myös kattomaan In jalkapallopeliä siinä puolenpäivän maissa.  photo IMG_4080_zps595b3d2d.jpg  photo IMG_4082_zps68814979.jpg  photo IMG_4084_zpsfae8f29c.jpg
Siellä se mun #41 on. Että se on pieni !!

Mun mielestä oli ihan mahtavaa kuulla kun koko joukkue kokoontui yhteen ja tsemppas itteään. Sitten ne huusi seuraavasti: "Who are we playing for?" "For number #12". Numero 12 tossa joukkueessa oli viime vuonna Taft Conlin, joka oli mun pojan Dn hyvä ystävä. Taft kuoli vuoden 2012 tammikuussa lumivyöryssä samalla kun oli laskettelemassa mun pojan Dn ja muutaman muun kaverin kanssa. Taftin äiti oli myös katsomossa ja kun kerroin, että pojat kunnioitti Taftin muistoa niin se alkoi itkeä. Hirveen surullista!!! Jos joku haluaa lukea Vail Dailyn artikkelin aiheesta niin se löytyy täältä. Mun nuorin tyttökin tossa tammikuun aikaan niin oli itkenyt koulussakin sen takia, koska Taft oli tosi hyvä kaveri koko mun perheelle. 

Jos mä olin lacrosse mama viikonloppuna ni ehdin mä myös olemaan soccer mom!! : D Mä oon ollu hirveen ahkera viikonloppuna, molempien poikien peleissä koko lauantai. Huhhhuh. Mutta siis mulla oli eväät: kuivattuja mansikoita ja vettä NAM! Harmi, että ilma oli kylmä ja sateinen ni ei voinu olla ihan kesäpiknikillä, piti ottaa talvitakki mukaan. Hyrr.
 photo Photo0558_zps1bf50356.jpg

Kattelin tänään sitten Suomi - USA jääkiekkopeliä, koska se tuli ihan telkkarista täällä. Mä en tiiä yhtään lähettääkö nää muita pelejä kun Jenkkien pelejä. NBC Sports Network on kuitenkin mun ystävä, mä katon sitte Jenkkien pelejä jos en Suomen vastaavia saa kattoa. Olis kyllä kiva nähdä toi seuraava, Venäjä - Suomi (löylytys luultavimmin). Simba istu mun vieressä ja jossain välissä se kävi makuulleen ja sitten se olikin jo unessa. Voi vauvaa. Hirveen rankka elämä. Siinä sohvalla se vieläki makas ku tulin sitte neljän aikaan lasten kanssa kotiin.
 photo Photo0564_zps34b91b36.jpg

Eipä tänne nyt sitten muuta, mitään sen ihmeellisempää. Voitteko silti ymmärtää, että mulla on jäljellä sen kolme ja puol kuukautta???? A P U A paniikki iskee pian. Ehkä tästä nyt rauhotun ja käyn nukkumaan, että jaksan huomenna taas kattoo kiekkoo !! Rankka elämä kyllä. Puspus moimoi kaikille ;)

tiistai 12. helmikuuta 2013

sometimes life is unreal

.... niinku se oli tänään! Kaikki mun FB-kaverit varmaan jo tän tietääkin, mut julistetaan se nyt teille, jotka ette sitä vielä tiedä. Nimittäin minä tapasin tänään :  photo tuomoruutume_zpsc1992e53.jpg
TUOMO RUUDUN!

Voitteko ees kuvitella sitä fiilistä ku istut tyynesti tän niin pienen kylän Starbucksissa ja sitte jossain vaiheessa alat epäileen että se vois olla Ruutu mut mietit vaan, että ei se nyt täällä voi olla ja mitä se nyt täällä tekis jne. Kunnes sitte tajuut kun näät sen kasvot kokonaan, että et oo kuvitellut vaan siinä se istuu sun vieressä!! Näin sattu käymään mulle ja voi pojat onneks aloin puhumaan sille ni selvisin mun hirveestä epävarmuudesta :)

Ja mikä todennäkösyys, että just ku se on loukkaantunut ja tulee juuri tänne leikkaukseen ni mä satun olemaan täällä? Veikkaan, et varmaan lähellä nollaa. Oon äärettömän ilonen, että tapasin sen ja että juteltiin. Se oli tosi rento ja jalat maassa oleva tyyppi, ainakin sen perusteella mitä me keskusteltiin! 


Translation // Life is pretty unreal, like it was today when I suddenly met Tuomo Ruutu, who plays for the Carolina Hurricanes (NHL). I just couldn't believe it. In this really small town of Vail, just now he was here for his surgery and I happened to meet him. I was so stoked and I still am!! What a coincidence really. He was a really great guy, funny and smiling plus down-to-earth - kinda guy. Little overwhelming still! :) Glad I got to talk with him though.

torstai 10. tammikuuta 2013

downtown dallas

Käytiin perjantaina ennen Mikon peliä tosiaan nopeesti Dallasin keskustassa, mulla ei sinne olis ollu muuta asiaa kun se näkötorni (jonne ei päässy remontin takia, buuu) mutta isä ja äiti halus käydä kattomassa sen paikan missä JFK murhattiin. Jee voin kertoo! Tai itse asiassa, eräs tuttu oli pyytänyt käymään siellä niin sen takia mentiin :)
Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket
Kadulla törmättiin sitten sellaseen tosi herttaseen tummaan mieheen (joka aluks näytti kyllä silleen semisti epäilyttävältä) ja se alko sitten selittää kaikkee siitä JFKn murhasta jne. Anteeks mut mua ei oikeen kiinnostanu yhtään mut yritin esittää et kiinnosti, otin sitte vaan valokuvia :D Äiti ja isä meni vielä johonkin museoon joka oli siinä samassa talossa, josta ainakin yks laukaus tuli. Mä kumma juttu en mennyt, ihan tosi en olis tehny siellä mitään ja äiti ja isä olis maksanu turhasta joku 20 dollaria. Mielummin ostin sillä Tommy Hilfigerin paidan ;)
Photobucket Photobucket
Lähdettiin ajaan joskus aamulla taas, olisko ollut siinä ysin pintaan ja sinne ajoi tosiaan vaan sen puoli tuntia, eli ei todellakaan mikään paha. Ilma sinä päivänä oli vaan tosi kurja; kylmä, sumusta ja sitte loppujen lopuks alko satamaan vettä. Mut sillon oltiin jo tulossa takasin ja menossa kattomaan Mikon peliä, joten se ei ollut sitte ongelma. 

Photobucket Mikon peli oli tällä kertaa eri paikassa, eli ei siellä ostarin lähellä Friscossa vaan McKinneyssä. Ei se kovin kauakana ollut mutta se oli kyllä ihan keskellä jotain peltoa, en muistanu että se oli ihan niin landella. Ja voi itku miten kylmä sillon oli. Menit ekaks sinne kylmään halliin istumaan 3 x 20min , tauolla tietty siihen eteiseen lämmitteleen mut ei siinä kunnolla varpaat ja sormet ehtiny sulaa syväjäästä, sitte takas istuun kylmille penkeille (olisha siellä seisoakin voinut tietty ....) ja sitte ku peli oli ohi niin ulos ja voi apua mikä viima siellä oli. Ihan tosi. Edes Porin huimat tuulet ei oo ollut noin kylmiä ikinä ..... No minkäs teet ku se on tasasta maastoa ni siellä ei oo mikään sitä tuulta estämässä. Ainiin ja tää oli se peli, josta Mikko lensi ulos, mulla on jopa kuvamatskua, olis pitäny ottaa videotakin! 
Photobucket

Photobucket

Photobucket Photobucket Photobucket
Siinä sitä talutetaan ulos ..... :D Voi vauvaa. Ja voin kertoo ettei ollu kovin onnellinen ilme kasvoilla kun joutu ulos. Yritti se jotain selittää vielä tuomarille mut eipä se tossa vaiheessa enää paljoa paina.

tiistai 8. tammikuuta 2013

texas tornado vs corpus christi

En taas keksi, minkä otsikon tällasellekin päivitykselle vois antaa, tässä ei vaan oo mitään sisältöä. 
Tästä tulee ihan tällanen pikanen päivitys vaan mutta olin kattomassa perjantaina joulun jälkeen "korkeemman tason" jääkiekkoa. Se oli NAHL:n peli ja siellä pelasi Texas Tornado ja Corpus Christi. Mentiin Kendallin ja sen äidin kanssa kattomaan peliä koska haluttiin nähdä Mitchellin pelaavan. Tapasin Mitchellin viime reissullani, se on siis Mikon kaveri mut harmikseni se ei pelannut joten en nähnyt sitä. Photobucket Photobucket
Anyways, tän koko jutun pointti oli siis, että tiettekö kun tuolla hallissa on sellasia isoja valotauluja. No kaikilla tauoilla niin jotain ihmisiä kuvattiin aina jonkun aikaa. Mä sanoin Kendallille heti kun jotain ihmistä näytettiin, että jos me ollaan tuolla ni mä en kestä. Ja miten siinä sitten kävi, mä en ees huomannut aluksi mutta Kendall sano, että kato tonne taululle.....
Mä menin ihan punaseks ku pelästyin niin paljon ja kaikki siinä ympärillä katto meitä :D Oli ehkä maailman nolointa, nyt koko Frisco tuntee mut sinä tyttönä, joka muuttu tulipunaseks. Se oli oikeesti ihan hirveetä ku en nyt jostain kumman syystä oo tottunu näkee itteeni valotaululla kovin usein.

Ja toinen pointti oli se, että tapasin tossa matkalla tonne istumapaikoille niin Teemu Selänteen pojan Eetun!!!! OMG. Se oli kyllä ihan isänsä näkönen, vaikka se ei kyllä paljoa puhunut. No ei kai se ehkä kehtais tällaselle randomille alkaa puhua. Mä olisin kyllä voinu höpöttää sille kaikenlaista mut antaa pojan nyt olla kavereidensa kanssa :)) Eiks niin?

maanantai 7. tammikuuta 2013

ice hockey - frisco

Ne, joita ei kiinnosta lukea mun veljen peleistä tai ylipäänsä jääkiekosta niin voi sitte vaikka skipata tän.

Tosiaan ekana iltana ei paljon mitään tehty koska sillon kaikki vasta saapu Dallasiin. Syötiin kun päästiin hotellille ja se oli siinä. Menin huoneeseeni odottamaan Kendallia, joka tuli vasta joskus kympin aikaan. Seuraavana päivänä California Titanseilla (eli Mikon joukkueella) piti olla peli kello neljä päivällä mihin olin jo ihan varustautunut lähtemään kunnes mulle ilmotettiin kolmelta, että joo eipä ookaan neljältä vaan KYMMENELTÄ illalla koska toinen joukkue oli tullut vasta myöhään hotellille sen myrskyn takia - tais jopa olla ne Pittsburghin pojat - ja meidän joukkue sit ystävällisesti suostu pelaamaan myöhemmin. Joten , me sitten lähdettiin vasta ysin aikaan liikkeelle hotellilta, käytiin kyllä syömässä ennen peliä mutta kyllä väsytti kun sen kaks tuntia piti siellä kylmässä siihen aikaan illasta piti olla HYRR. Ja suoraan nukkumaan kun päästiin hotellille. Mutta eipä menny pojilla peli ihan putkeen, kaks poikaa lensi ulos :D Ja hävittiin tietenkin kaikki neljä peliä.
Photobucket Photobucket Photobucket Photobucket Photobucket Photobucket
Mun vauva on A!
Photobucket Photobucket
No ei mitään kaikilla vähän huono mieli koska se eka peli oli kuitenkin "lähellä" tasapeliä, kaks minuuttia kolmannesta erästä jäljellä ja peli oli tasan, kunnes meillä istu kaks miestä (mukaanlukien rakas veljeni) rangaistusaitiossa. Ja se oli sitten siinä. Perjantaina kuitenki aateltiin, että nyt pojat piristyy koska seuraava vastus piti olla aavistuksen helpompi ku Pittsburgh. No ei siinä sitten mitään, alotettiin peli ihan hyvin ja näytti siltä, että pojat oli toipunu eilisestä mutta hävittiin sekin peli kahdella maalilla, paikkoja oli kyllä tehdä mutta ei saatu viimeisteltyä. Ja mikä pahinta, meillä oli kaks poikaa siis poissa sen ulos lentämisen johdosta, mutta vielä yks lensi myös ulos. Arvatkaa vaan ketä se oli? Ei ainakaan rakas veljeni , jooo o. Näytti ihan puhtaalta taklaukselta mutta kaveri loukkasi kätensä siinä joten siitä 5 + 10 ja seuraava peli katsomon puolella. Sai kyllä olla niin ylpeä :D

Photobucket
Mulla ei oo valitettavasti yhtään kuvaa jossa näkyis kaikki ne kolme poikaa puvut päällä seuraamassa peliä kaukalon ulkopuolella, haha. Mut ei ollu ilmeet kovin iloset siinä vaiheessa.

Lisää Dallasia tulossa, no worries!! :)

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

frisco, tx

Koko meidän matkaporukka lensi keskiviikkona joulun jälkeen Dallasiin jääkiekkoturnaukseen.
Myös Mikon nykyinen host perhe tuli sekä tietenkin se edellinen. Plus oli siellä muutamien muiden poikien vanhemmat myös. Mun lento oli aikasin kaikista, se oli kello 7.30am Dallas Fort Worthin lentokentälle, äiti ja isä heitti mut kentälle koska ne tuli sitten samalla matkalla sinne myös, niillä toki oli reilu neljä tuntia odotusta sen jälkeen kun mä lähdin. Mulla oli sitten taas odotusta Dallasin kentällä. Ei ihan kiva olla yksin. Onneks oli sentään musiikkia ja puhuin myös skypessä Iitun kanssa mikä vei jopa yhden tunnin mun odotuksesta! :)

En ees tajunnut hankkia mitään ruokaa itelleni siellä terminaalissa mutta siirryin sitten siihen terminaaliin mihin äiti ja isä lensi. Sattui aika huvittava mut ei kauheen kiva juttu noilla lennoilla. Se Mikon edellisen perheen piti olla jo aikasemmin Dallasissa kun meen porukat, mutta niillä oli lento joku kaks tuntia myöhässä koska siellä Chicagon suunnalla oli hirvee lumimyrsky (ja se niiden kone oli tulossa Chicagosta ennen niiden lentoa) niin ne tuli vasta illalla hotelliin. Miten sattukin, että just mun lento ja meen porukoiden lento oli ajallaan mutta muutama muukin lento LAsta Dallasiin oli myöhässä sen kaks tuntia ellei enemmän. Onneks menin sillä aikasella lennolla enkä yrittäny ees vaihtaa niitä.

Saavuttiin kuitenki hyvin hotellille sen jälkeen ku saatiin auto lentokentällä. Isä ajo meidät pois kentältä ja matkassa meni joku puolisen tuntia, aika nopeesti se meni. Kello oli jotain ehkä kuuden pintaan kun päästiin hotelliin ja saatiin huoneet. Otin muutaman kuvan siitä hotellista ni teki näätte. Se oli tosiaan Westin Stonebriar nimeltään ja voin kyllä suositella, niin siisti ja taitaa olla neljä tai viis tähtee annettu. Kyllä kelpas. Se sijaitsee siis Friscossa, Dallasista pohjoiseen sen puoli tuntia.

Photobucket Photobucket Photobucket
LOVE THOSE BEDS! Voin kertoa, että oli kyllä luksusta nukkua tollasessa superpehmeessä queen-sängyssä sen jälkeen ku oli nukkunu neljä yötä Mikon kanssa samassa sängyssä. Ahh wish I could go back!!! Ja älkää välittäny mun kamoista, ehdin jo levittäytyä ennen ku tajusin ottaa kuvan enkä sitten enää jaksanu siirtää niitä. Mitä turhaan kulissia pitää, et olisin muka siisti! Haha.
Photobucket
Ainoo asia mitä vihaan tossa hotellissa, en kyl tiiä onko se yleinenki tuolla Dallasissa ku toi on ainoo hotelli missä oon siellä ollut mutta siis se vesi -- se haisee niin pahalle, saati se maku. Sitä ei ensinnäkään tee mieli juoda ku se haisee niin pahalle, ja sitte ku käyt suihkussa ni jää sellanen puol likanen olo ku se vaan haisee. Mä pesin hampaatkin sellasella pullovedellä koska en pystyny ees huuhtelemaan suutani sillä vedellä. Ja no samoin jos tilaat ravintolassa veden ni ne yleensä tuo sulle sitä hanavettä , NAM. Eli onneks tällä kertaa muistin aina tilata pullovettä.
Photobucket
Eikä siellä ihan mikään kesä ollut. Viime vuonna siellä voi jopa olla ilman takkia mut nyt siellä oli tosiaan lunta ja todella kylmä, pakkastakin. Että kiva olla hallissa kattoos kiekkoa ja sitte mennä ulos ni on vielä kylmempi, enpä ollut yhtään jäässä. Ja mä olin meistä vielä parhaiten pukeutunu koska äidillä ja isällä ei ollu ees toppatakkeja mukana ....
Photobucket
Mun piti vaan ottaa kuva tosta kauniista etuosasta mut noi Omahan jääkiekkopojat pilas tän kuvan, ei kauhee kiva näky noi kauheet varustekassit ja kollarit ja hupparit. Noo ei aina voi onnistua. Niin ja siis oikeesti tää oli vahinko, että ne tuli tohon kuvaan, eikä tarkotuksellinen salakuvaus mitä oon ehkä muutaman kerran harrastanu ....
Photobucket Photobucket
Parasta hotellissa oli kuitenki ruoka ja uima-allas ja poreallas! Tässä on nyt kuva siitä isosta altaasta koska en tajunnut aikasemmin mennä ottamaan kuvia siitä porealtaasta. Kun otin tän kuvan mun vikana iltana niin Pittsburghin pojat oli vallannut porealtaan, ja meen täyty äidin kanssa lähteä pois kun ei enää viittiny olla kymmenen nuoren pojan kanssa samassa altaassa. Ties vaikka olis koko joukkue ollu siellä sen jälkeen ku lähettiin. Menin sitten pukemaan päälleni ja tulin takasin ottamaan kuvat tosta altaasta niin sieltä ne pojat alko jotain huutelemaan. Oli ne ihan hyvännäkösiä (ja hyväkuntosia, voi itku kun ne tuli ja otti paidat pois .... oli siinä meikäläisellä vähän vaikeuksia pitää pokka hehe, ne ketkä tuntee mut niin tietää tasan mitä tarkotan) mut musta tuntuu et ne oli aika nuoria. Olis pitäny ottaa niistäkin kuva ;) Olisin voinu laittaa sen tänne teidänki nähtäväks. Hmph, voidaanks mennä takas viime vuoden loppuun ni voin ottaa sen hetken uusiks!! Ai ei? Ehkä meen Dallasiin taas ens vuoden turnaukseen ja otan sen kuvan .... Who wants to join me???