weekend fun -- sneak peek

Eipä mulla sitten muuta. Mun ekat viralliset kuvat laskettelemasta tuli otettua viikonloppuna!! Ja laskettelin enemmän ku ikinä -- hiukan vajaa 10,000ft eli mitä se nyt on jotain ihan pikkasen vajaa kolme kilometriä! Ihmekös tuo jos jalat on vieläki jumissa :D

PS. sen jälkeen ku Henriikka ja G lähti maanantaina kello 7lta niin täällä on satanut lunta lähes taukoomatta, oli tänään sentään aurinkoista mutta mikä pahinta, loppua ei vielä näy! Tän myrskyn pitäis kestää torstai-iltaan asti ............ Että voi terve ku en vaan voi olla kotona vaan täytyy ajaa autoa.

PPS. Taas tulee hyvä viikonloppu kun isä, KJ, I ja H on Utahissa hiihtokisoissa ja kotona on vaan minä, D ja äiti. Muut tulee kotiin Utahista lauantai-illalla joten sunnuntaina varmaan tarvii tehä muutama kuskaus. Sitten host äiti lähteekin jo Washington D.C.hen sunnuntaina joten tulee rankka alkuviikko.

colorado - winter "wonderland"

Niiin, onhan tää talven ihmemaa. Välillä. Ei tänään. Jos täällä tosiaan paistaa n. 300 päivää vuodessa aurinko, mikä on ihan sika makee juttu niin se loput 65 päivää voikin sitte olla tätä .....
Ja arvatkaa huvittaisko tossa kelissä ajaa tuolla highwaylla?? NO WAY. Tai ylipäänsä missään. Meidän tie on jo niin hirveen lumikerroksen peitossa, että toi auto heittelee ihan miten sattuu ja ihan kiva ajaa sellasta tietä ylös, niitä mäkiä!! : ( Kerroin jo hosteille, että mulla oli tosi epävarma olo ratissa. Mulla ei ikinä oo ollu huono fiilis autossa mut tää oli eka kerta. Ajoin sitten ku hain lapsia niin highwaylla 30mph niinku kaikki muutki, meni siinä hetki jos toinenki et päästiin kotiin asti. Ei mulla muuten mitään väliä oo mutta tiedän, että mulla on aika kallis lasti kyydissä ja pelkään ihan vaan niiden puolesta. Meinas tänään kyllä kolarikin tulla, kävi sitten niin lähellä kun vaan voi, olin ihan kiinni toisessa autossa mut ei onneks mitään pahempaa. Huh, kyllä hyppäs sydän kurkkuun voin kertoa!
Anyways, ehkä tästä selvitään jotenkin! Mua auttais paljon jos tää meen tie esim. aurattais ni olis paljon helpompi päästä ylös ja autonki sais jotenki hallintaan. Yks ihan uskomaton ja pelottava juttu tapahtu tänään Glenwood Canyonissa nimittäin ......

(kuva täältä)
..... tollanen kiva ison auton kokonen "kivi" tippu tuolta vuorelta keskelle tietä. Onneks kukaan ei ollut alla tai edes loukkaantunut mutta miettikää miten olis voinu käydä! Mä just ajoin tota tietä lauantaina Glenwoodiin niin ihan kiva, sitä vaan miettii, että olis se voinu ihan millon vaan tippuu vaikka mun niskaan. En tiiä miten ja ennenkaikkee millon ne meinaa saada ton pois sieltä mutta kai niillä keinot on! Onneks ei tarvii ajaa tohon suuntaan nyt ainakaan hetkeen.

Viikonloppu oli huipuin pitkästä aikaa koska Henriikka ja G oli täällä laskemassa mun seurana!  Ne lensi Pohjois-Carolinasta tänne G torstaina ja Henriikka perjantaina. Meillä oli ihan huippua. Ne tuli lauantaina Aspenista illalla ja sitte syötiin ja mentiin meille ja istumaan Vailiin loppuillasta. Mä kävin kuitenkin lauantai aamupäivällä hiihtämässä Vailissa.

Olin niin innoissani, kun pääsin kunnolla hiihtämään ku ei siellä Beaver Creekissä voinu olla ku se oli vähän turhan rankkaa! No ei toikaan mitenkään kovin helppoa ollut, vaikka tasasta maastoa olikin. Olin niin poikki ja hengästyin tosi helposti enkä saanut kunnolla henkeä ni oli pari kertaa pakko pysää vähäks aikaa ja yrittää vetää henkeä. Mut hauskaa oli, tapasin myös mun host isän siellä ladulla! :D Se oli huvittava yhteentörmäys. Sekin kyllä sano, että oli tosi raskasta. Mutta hyvää kuntoilua ja jalat oli ihan hyvässä hapessa sen jälkeen. Hiihdin jonkun 45min. Ja todellakin meen uudelleen! Musta on oikeesti tullut ihan hullu täällä, oon liikkumassa ihan koko ajan, oon addikti. Koukuttanu itteni nyt lasketteluun ja hiihtoon plus saliin ja uimiseen. Jos se kesäkuntoon 2013 tapahtuis tänä vuonna!??!?! Luultavasti ei .....

Mutta, sunnuntai sisälsi sitten tätä:
Anteeks nää kaikki kuvat rinteestä! Mä en vaan voi olla jakamatta niitä ku niistä tulee tosi hyvä fiilis mulle itelle, toivottavasti myös teille : ) Mä ehdin olemaan rinteessä vaan joku vajaa nelisen tuntia mutta oli niin hauskaa tyttöjen kanssa ja onneks sääkin selkeni heti ku mä pääsin sinne! Ekassa hississä ollessani mun kanssa samaan aikaan tuli sellanen poika joka alko juttelemaan ja puhuttiin sitten kaikkea ja kerroin, että haluisin kovasti jäädä enkä mennä kotiin niin se tokasi siihen vaan, että no siihen on ihan yksinkertanen ratkaisu, matka Vegasiin ja kolme vuotta naimisissa (kuulemma ei tarvii olla muuten ku paperilla) ja sitten voi ottaa eron mut saa pitää Green Cardin. Kuulosti hirveen hyvältä mut ei ehkä kuitenkaan ....

Mulla on jalat vieläkin kipeet laskemisesta, oli sen verran rankkaa tulla alas sieltä ihan vuoren huipulta useemman kerran! Pohkeet sattuu eniten mut ehkä ne tästä. Ja aika hapoilla pari kertaa oli jalat ku laski ihan jatkuvasti alas ilman kunnon taukoa. Huomenna taas laskemaan, toivottavasti ei sada lunta niin paljoo kun tänään, kuolen muuten sinne :) Niin ja siis mä edistyn jo ihan hyvin, vauhti alkaa olemaan jo ihan hyvää, pysyin jopa tyttöjen perässä ihan kohtalaisen hyvin, enkä kaatunut muutakun kerran sitte ku olin jo melkein pysähtyny ku iskin sauvani niin, että suksi meni siihen päälle ja sitten siitä kauniisti kyljelleni! Hups.

Ja olen syvästi pahoillani tästä hiljaiselosta, myönnän sen ihan suoraan oon vaan ollut laiska, saamaton. Ne ostokset on tulossa kunhan saan kaikki kuvattua, oon jo puolet unohtanu mitä ostin ni siksi vähän kestää :D

Peace out! Toivottavasti teillä oli hyvä viikonloppu 

beaver creek // skiing part 2

Mun oli tarkotus mennä laskettelemaan jo maanantaina ja tiistaina mutta siinä vaiheessa kun auton mittari näytti molempina aamuina -10F tai vähemmän niin aattelin, että joo enpä taida mennä jäädyttämään naamaani sinne. Tänään kuitenki otin itteeni niskasta kiinni, koska pakko treenata ennen kun Henriikka tulee tänne :D Ja oli kyllä niin siistiä! Tällä kertaa jopa nautin siitä, viime kerta meni ihan silleen tosi huonosti kun se oli eka kerta suksilla sitten ala-asteen.
Menin tosiaan aluksi Beaver Creek Villageen ja sieltä kävelin joku sata metriä sellaseen paikkaan, jossa järjestetään laskettelukoulut lapsille ja aikuisille. Sinne pikkulasten joukkoon minä menin. Siellä oli hyvä harjotella käännöksiä kun se ei ollut mitenkään kovin jyrkkä eikä kovin pitkä rinne. Menin sen rinteen jonkun neljä kertaa ja treenasin tosiaan niitä käännöksiä. Mikä siinä on, että osaan kääntyä paremmin vasemmalle ku oikeelle??! En ihan ymmärrä.

Sitte ku tuntu jo hyvältä niin otin bussin sieltä Bachelor Gulchiin, jossa olin myös viime kerralla. Menin sitten taas sinne ylös asti ja laskin alas sen rinteen jossa mulla viimeks meni ihan liian kauan kun kaaduin muutaman kerran jne. Mutta -- tällä kertaa en kaatunut kertaakaan, en kertaakaan!!! Drewn näin alhaalla kun se oli töissä ja se sano olevansa ylpee musta ja siitä ettei sen tarvinnu tulla auttaa mua alas :D Hehe. Siis enhän mä nyt mikään paras todellakaan oo vielä mutta kyllä musta voi hyvä tulla jos jatkan samaan tahtiin.

Ja mulle tuli niin hyvä fiilis sen jälkeen kun suoriuduin noinkin hyvin että taidan mennä heti huomenna uusiksi! Kyllä mä ehkä vielä pystyn jonkun sinisen rinteen laskemaan ......

joy & pain

Mun on ihan pakko kirjottaa tästä aiheesta kun oon sen jo niin kauan salannu ja pitäny sisälläni kertomatta kellekään ja nyt vähän ahdistaa. No worries, en oo sairas tai mitään muutakaan niin vakavaa mutta mulla on ollut vähän huonot fiilarit tässä viimisen kuukauden aikana tästä koko au pair jutusta. Jos ette jaksa lukea, niin skipatkaa tää on pitkä ja puuduttava stoori.

Tosiaan mun vika viikko täällä ennen lomaa oli ihan katastrofi ja musta tuntu, ettei tästä tuu vaan yhtään mitään. En haluu kertoo ihan kaikkea mut voin vähän valottaa, että meillä oli ton host äitin kanssa vähän ongelmia ja mm. ajoin auton tohon lumikasaan ja se jäi sitten siihen jumiin. Ehh. Anyways, olin niin onnellinen kun pääsin vihdoin lomalle koska se edellinen viikko oli ihan hirvee stressi mulle, oli ihanaa saada olla aattelematta yhtään mitään. Porukat oli niin ihania pitkästä aikaa ja mulla oli jo ennen lähtöä sellanen fiilis, että en tiiä jaksanko tätä sitten enää sen jälkeen kun nään äitin ja isän ja niinhän siinä kävi. Mulle tuli entistä kauheempi fiilis kun lähdin Dallasista takasin "kotiin" tänne Edwardsiin, musta vaan tuntui, että ei tästä tuu mitään.

Eka viikko sen jälkeen kun tulin niin olin aika poissa tolaltani, ei mulla ees ollut paljon töitä mutta olin vaan sen verran huonossa tilanteessa, että halusin olla sitten omillani. Eli kun vanhemmat tuli kotiin niin mä en jäänyt niiden kanssa syömään vaan mä halusin pois, omaan rauhaan miettiin asioita. Menin joka päivä salille juoksemaan ja uimaan sekä porealtaaseen jotta sain mun ajatukset pois kaikesta stressistä. Viime viikon tiistaina mulla oli ihan ultimate romahdus, olin päivällä hiihtämässä (en laskettelemassa) mutta sitten kun pääsin kotiin illalla ja menin vessaan niin jotenkin se taas iski päin kasvoja, että mä en vaan jaksa tätä enää. Istuin vessassa yksin joku puoli tuntia ainakin ja itkin vaan silmät päästäni kun se ikävä iski ja iski sitten tosi kovaa. Mun piti puhua myös mun tukihenkilön tai LCCn kanssa asiasta sillon tiistaina mikä oli tosi hyvä juttu, koska en ennen sitä oo oikeestaan kunnolla puhunut kellekään tästä asiasta. Mä sanoin sille, että en tiiä miten kauan jaksan tätä enää ja että haluun kyllä yrittää vaihtaa perhettä, silläkin uhalla etten löydä sellasta parin viikon aikana ja joudun tulemaan kotiin.

Mä tosiaan puhuin sitten lauantain mun host äidille asiasta, tai puhuttiin mun fiiliksistä ja lapsista ja koko tästä stressistä mikä mulla on. Kerroin ihan kaiken minkä oon pitäny sisälläni ja sanoin, etten tiedä onko musta tähän enää. Se sitten kertoi mulle, että ne rakastaa mua ja että ne haluaa, että mä oon onnellinen ja etten joutuis kärsimään sellasesta stressistä mikä mulla on ollut. Se myös sanoi, että ne tekee mitä tahansa auttaakseen mua lasten kanssa! Olin niin helpottunut, että sain sen kaiken sanottua, ja että kuulin tollasta siltä. Oon vaan kuvitellut, etten oikeen voi puhua niille mun omista fiiliksistä, enkä oo siks halunnu vaivata yhtään enempää niitä. Host äiti myös sano, että mun pitää kertoa kaikki koska ne ei halua mun olevan onneton ja nyt sitten sovittiin, että katotaan viikko kerrallaan ja pidetään joka viikko sellanen pieni keskustelutuokio, jollon voin kertoa kaiken mikä mun mieltä painaa. Mun mielestä toi on tosi hyvä mulle koska nyt kun tiedän, että voin kertoa kaiken niin ei tarvii sinänsä huolehtia.
Host äiti sanoi myös mulle, että se vaan huomas, että mä en enää ollut syömässä niiden kanssa ja se alkoi huolestua onko mulla kaikki ok jne. Se myös sano, että se aatteli, että mulla on poikaystävä :D Olin vaan, että joo kyllä mä ihan rehellisesti sanoisin jos mulla sellanen olis, ei mun tarvis keksiä mitään typeriä ja lapsellisia tekosyitä.

Kaiken kaikkiaan oon nyt niin helpottunut, että sain tän kaiken ulos vihdoin ja mulla oli tosi hyvä olo sen vuodatuksen jälkeen mutta nyt on taas se todellisuus iskenyt päin kasvoja, en mä vaan jaksa tätä enää. Mä puhun nyt mun LCCn kanssa asiasta, jos vaikka edistyttäis asiassa niinkin paljon, että voisin ilmottaa perheelle, etten vaan enää jaksa tätä kaikkea säätöä ja stressiä. Ja sitten olisi se uuden perheen haku!! Sulla on tosiaan vaan sen parisen viikkoa aikaa hankkia uus perhe ja jos ei onnistu niin kotiin lähtö oottaa. Tavallaan voisin jo periaatteesta lähteä vaan suoraan kotiin, mut on mulla vielä 7kk jäljellä ja haluisin ottaa kaiken irti siitä ennen kun lähden :) Ja jos sielläkään ei sitten onnistuisi mun elämä niin ei mulle olis mikään murhe lähteä kotiinkaan, onhan mulla siellä maailman paras perhe ja ystävät oottamassa mua!! Ja kuten paras kaverini sanoi, ei se olisi mitenkään luovuttamista tai häviämistä jos tuntuu pahalta.

Mutta nyt tästä hirveen masennuttavasta aiheesta hieman ilosempiin tunnelmiin niin mikä mua ilahdutti tänään niin oli hyvin yllättävä tieto siitä, että Henriikka tulee tänne mua kattomaan yheksän päivän päästä!!! :D Se sanoi, että sen piti koko juttu pitää piilossa mutta nyt kun mulla on ollut vähän ongelmia niin päätti sitten kertoa! Ihan huippua. Mulla on ollu ikävä New Yorkista lähtien ja nyt oon tosi onnellinen, että se tulee tänne vaikkakin vaan muutamaks päiväks. On tässä vielä muutama mutka matkassa mut kyllä ne tästä pian selvitetään! Can't wait että nähään honey!

Kuitenki tosiaan, että sellasta au pair - arkea täällä, toivottavasti muualla paremmin! :)

oh dallas

Lauantaina, mun toiseksiviimeisenä lomapäivänä, mentiin isän ja äitin kanssa käymään Southfork Ranchilla. Juu, ei sanonu mulle yhtään mitään ennen ku mentiin, eikä kyllä sillonkaan kun sinne päästiin. Kyseessä on nimittäin ranch, jolla on kuvattu legendaarinen Dallas tv-sarja!!
Mä en tosiaan ikinä oo kattonu yhtäkään minuuttia sitä joten olin vähän kujalla siellä kun opastajat alkoi selittää jotain niistä kohtauksista yms. Mä tyydyin sitten vaan kuvaamaan kaikkea.

Se oli tosiaan voin kertoa, niin keskellä ei mitään ku voi vaan olla. Mä aattelin ku navigaattori meidät ohjas jonnekin ihan syrjäseudulle, että mihinköhän me päädytään. Oikeeseen paikkaan päästiin mut tietämättöminä seuraavana päivänä (sunnuntaina) ajettiin McKinneyn "keskustaan" -- siitä lisää seuraavassa jutussa.

Toi lauantaikin oli toooosi kylmä. Hirvee se tuuli! Ihanan auringonpaisteen pilas se tuuli. Hmph. No minkäs teet. Meen sinne sit kesällä uudelleen ku siellä on kuulemma jotain 110F mikä on siis yli 40C. JEE! Sillon sinne.
Ja kuten näätte ---- LANDEA! Hirveen kiva oli olla ilman aurinkolaseja kun mitään ei nähnyt eteensä, sen verran kirkas toi aurinko oli. Ihan hirveetä hei ku valitan ku aurinko paistaa .... eipä sitä sitten tuukaan taas Suomessa tavattua kovin usein niin pitäis vaan nauttia! :)

Siinä tais olla suurin osa mun matkakertomuksista mut ainakin mun ostoksista on vielä tulossa juttua! Ja niin se McKinney.

Sunnuntai oli tosiaan vika päivä mulla Dallasissa ja meillä ei ollut mitään suunnitelmia, joten isä kysy mitä McKinneyssä on. No enhän mä mitään tiennyt ja aateltiin että no googlaillaan missä se "keskusta" on ja mennään sinne katteleen. No ..... mehän sitte ajettiin navigaattorin mukaan. Ja päädyttiin johonkin tosi kurjan ja pelottavan näköselle alueelle. Oltiin tosiaan ainoot valkoihoiset ja ihan tosissaan mua pelotti istua siinä autossakin. Päätettiin sitte kääntyä jossain  ja mennä takasin hotelliin tms mutta päädyttiin johonkin kadulle joka oli niinkun trailerpark ja täynnä just sellasia tosi pelottavan näkösiä ja ehkä aseenkin omistavia ihmisiä. Haluttiin vaan äkkiä pois sieltä .... :D Ei paljon naurattanut siinä vaiheessa kun tajuttiin että joo se keskusta ei oo kyllä tässä, vaan jossain tossa parin korttelin päässä.

downtown dallas

Käytiin perjantaina ennen Mikon peliä tosiaan nopeesti Dallasin keskustassa, mulla ei sinne olis ollu muuta asiaa kun se näkötorni (jonne ei päässy remontin takia, buuu) mutta isä ja äiti halus käydä kattomassa sen paikan missä JFK murhattiin. Jee voin kertoo! Tai itse asiassa, eräs tuttu oli pyytänyt käymään siellä niin sen takia mentiin :)

Kadulla törmättiin sitten sellaseen tosi herttaseen tummaan mieheen (joka aluks näytti kyllä silleen semisti epäilyttävältä) ja se alko sitten selittää kaikkee siitä JFKn murhasta jne. Anteeks mut mua ei oikeen kiinnostanu yhtään mut yritin esittää et kiinnosti, otin sitte vaan valokuvia :D Äiti ja isä meni vielä johonkin museoon joka oli siinä samassa talossa, josta ainakin yks laukaus tuli. Mä kumma juttu en mennyt, ihan tosi en olis tehny siellä mitään ja äiti ja isä olis maksanu turhasta joku 20 dollaria. Mielummin ostin sillä Tommy Hilfigerin paidan ;)

Lähdettiin ajaan joskus aamulla taas, olisko ollut siinä ysin pintaan ja sinne ajoi tosiaan vaan sen puoli tuntia, eli ei todellakaan mikään paha. Ilma sinä päivänä oli vaan tosi kurja; kylmä, sumusta ja sitte loppujen lopuks alko satamaan vettä. Mut sillon oltiin jo tulossa takasin ja menossa kattomaan Mikon peliä, joten se ei ollut sitte ongelma. 
Mikon peli oli tällä kertaa eri paikassa, eli ei siellä ostarin lähellä Friscossa vaan McKinneyssä. Ei se kovin kauakana ollut mutta se oli kyllä ihan keskellä jotain peltoa, en muistanu että se oli ihan niin landella. Ja voi itku miten kylmä sillon oli. Menit ekaks sinne kylmään halliin istumaan 3 x 20min , tauolla tietty siihen eteiseen lämmitteleen mut ei siinä kunnolla varpaat ja sormet ehtiny sulaa syväjäästä, sitte takas istuun kylmille penkeille (olisha siellä seisoakin voinut tietty ....) ja sitte ku peli oli ohi niin ulos ja voi apua mikä viima siellä oli. Ihan tosi. Edes Porin huimat tuulet ei oo ollut noin kylmiä ikinä ..... No minkäs teet ku se on tasasta maastoa ni siellä ei oo mikään sitä tuulta estämässä. Ainiin ja tää oli se peli, josta Mikko lensi ulos, mulla on jopa kuvamatskua, olis pitäny ottaa videotakin! 

Siinä sitä talutetaan ulos ..... :D Voi vauvaa. Ja voin kertoo ettei ollu kovin onnellinen ilme kasvoilla kun joutu ulos. Yritti se jotain selittää vielä tuomarille mut eipä se tossa vaiheessa enää paljoa paina.

texas tornado vs corpus christi

En taas keksi, minkä otsikon tällasellekin päivitykselle vois antaa, tässä ei vaan oo mitään sisältöä. 
Tästä tulee ihan tällanen pikanen päivitys vaan mutta olin kattomassa perjantaina joulun jälkeen "korkeemman tason" jääkiekkoa. Se oli NAHL:n peli ja siellä pelasi Texas Tornado ja Corpus Christi. Mentiin Kendallin ja sen äidin kanssa kattomaan peliä koska haluttiin nähdä Mitchellin pelaavan. Tapasin Mitchellin viime reissullani, se on siis Mikon kaveri mut harmikseni se ei pelannut joten en nähnyt sitä.
Anyways, tän koko jutun pointti oli siis, että tiettekö kun tuolla hallissa on sellasia isoja valotauluja. No kaikilla tauoilla niin jotain ihmisiä kuvattiin aina jonkun aikaa. Mä sanoin Kendallille heti kun jotain ihmistä näytettiin, että jos me ollaan tuolla ni mä en kestä. Ja miten siinä sitten kävi, mä en ees huomannut aluksi mutta Kendall sano, että kato tonne taululle.....
Mä menin ihan punaseks ku pelästyin niin paljon ja kaikki siinä ympärillä katto meitä :D Oli ehkä maailman nolointa, nyt koko Frisco tuntee mut sinä tyttönä, joka muuttu tulipunaseks. Se oli oikeesti ihan hirveetä ku en nyt jostain kumman syystä oo tottunu näkee itteeni valotaululla kovin usein.

Ja toinen pointti oli se, että tapasin tossa matkalla tonne istumapaikoille niin Teemu Selänteen pojan Eetun!!!! OMG. Se oli kyllä ihan isänsä näkönen, vaikka se ei kyllä paljoa puhunut. No ei kai se ehkä kehtais tällaselle randomille alkaa puhua. Mä olisin kyllä voinu höpöttää sille kaikenlaista mut antaa pojan nyt olla kavereidensa kanssa :)) Eiks niin?

ice hockey - frisco

Ne, joita ei kiinnosta lukea mun veljen peleistä tai ylipäänsä jääkiekosta niin voi sitte vaikka skipata tän.

Tosiaan ekana iltana ei paljon mitään tehty koska sillon kaikki vasta saapu Dallasiin. Syötiin kun päästiin hotellille ja se oli siinä. Menin huoneeseeni odottamaan Kendallia, joka tuli vasta joskus kympin aikaan. Seuraavana päivänä California Titanseilla (eli Mikon joukkueella) piti olla peli kello neljä päivällä mihin olin jo ihan varustautunut lähtemään kunnes mulle ilmotettiin kolmelta, että joo eipä ookaan neljältä vaan KYMMENELTÄ illalla koska toinen joukkue oli tullut vasta myöhään hotellille sen myrskyn takia - tais jopa olla ne Pittsburghin pojat - ja meidän joukkue sit ystävällisesti suostu pelaamaan myöhemmin. Joten , me sitten lähdettiin vasta ysin aikaan liikkeelle hotellilta, käytiin kyllä syömässä ennen peliä mutta kyllä väsytti kun sen kaks tuntia piti siellä kylmässä siihen aikaan illasta piti olla HYRR. Ja suoraan nukkumaan kun päästiin hotellille. Mutta eipä menny pojilla peli ihan putkeen, kaks poikaa lensi ulos :D Ja hävittiin tietenkin kaikki neljä peliä.

Mun vauva on A!

No ei mitään kaikilla vähän huono mieli koska se eka peli oli kuitenkin "lähellä" tasapeliä, kaks minuuttia kolmannesta erästä jäljellä ja peli oli tasan, kunnes meillä istu kaks miestä (mukaanlukien rakas veljeni) rangaistusaitiossa. Ja se oli sitten siinä. Perjantaina kuitenki aateltiin, että nyt pojat piristyy koska seuraava vastus piti olla aavistuksen helpompi ku Pittsburgh. No ei siinä sitten mitään, alotettiin peli ihan hyvin ja näytti siltä, että pojat oli toipunu eilisestä mutta hävittiin sekin peli kahdella maalilla, paikkoja oli kyllä tehdä mutta ei saatu viimeisteltyä. Ja mikä pahinta, meillä oli kaks poikaa siis poissa sen ulos lentämisen johdosta, mutta vielä yks lensi myös ulos. Arvatkaa vaan ketä se oli? Ei ainakaan rakas veljeni , jooo o. Näytti ihan puhtaalta taklaukselta mutta kaveri loukkasi kätensä siinä joten siitä 5 + 10 ja seuraava peli katsomon puolella. Sai kyllä olla niin ylpeä :D

Mulla ei oo valitettavasti yhtään kuvaa jossa näkyis kaikki ne kolme poikaa puvut päällä seuraamassa peliä kaukalon ulkopuolella, haha. Mut ei ollu ilmeet kovin iloset siinä vaiheessa.

Lisää Dallasia tulossa, no worries!! :)

frisco, tx

Koko meidän matkaporukka lensi keskiviikkona joulun jälkeen Dallasiin jääkiekkoturnaukseen.
Myös Mikon nykyinen host perhe tuli sekä tietenkin se edellinen. Plus oli siellä muutamien muiden poikien vanhemmat myös. Mun lento oli aikasin kaikista, se oli kello 7.30am Dallas Fort Worthin lentokentälle, äiti ja isä heitti mut kentälle koska ne tuli sitten samalla matkalla sinne myös, niillä toki oli reilu neljä tuntia odotusta sen jälkeen kun mä lähdin. Mulla oli sitten taas odotusta Dallasin kentällä. Ei ihan kiva olla yksin. Onneks oli sentään musiikkia ja puhuin myös skypessä Iitun kanssa mikä vei jopa yhden tunnin mun odotuksesta! :)

En ees tajunnut hankkia mitään ruokaa itelleni siellä terminaalissa mutta siirryin sitten siihen terminaaliin mihin äiti ja isä lensi. Sattui aika huvittava mut ei kauheen kiva juttu noilla lennoilla. Se Mikon edellisen perheen piti olla jo aikasemmin Dallasissa kun meen porukat, mutta niillä oli lento joku kaks tuntia myöhässä koska siellä Chicagon suunnalla oli hirvee lumimyrsky (ja se niiden kone oli tulossa Chicagosta ennen niiden lentoa) niin ne tuli vasta illalla hotelliin. Miten sattukin, että just mun lento ja meen porukoiden lento oli ajallaan mutta muutama muukin lento LAsta Dallasiin oli myöhässä sen kaks tuntia ellei enemmän. Onneks menin sillä aikasella lennolla enkä yrittäny ees vaihtaa niitä.

Saavuttiin kuitenki hyvin hotellille sen jälkeen ku saatiin auto lentokentällä. Isä ajo meidät pois kentältä ja matkassa meni joku puolisen tuntia, aika nopeesti se meni. Kello oli jotain ehkä kuuden pintaan kun päästiin hotelliin ja saatiin huoneet. Otin muutaman kuvan siitä hotellista ni teki näätte. Se oli tosiaan Westin Stonebriar nimeltään ja voin kyllä suositella, niin siisti ja taitaa olla neljä tai viis tähtee annettu. Kyllä kelpas. Se sijaitsee siis Friscossa, Dallasista pohjoiseen sen puoli tuntia.

LOVE THOSE BEDS! Voin kertoa, että oli kyllä luksusta nukkua tollasessa superpehmeessä queen-sängyssä sen jälkeen ku oli nukkunu neljä yötä Mikon kanssa samassa sängyssä. Ahh wish I could go back!!! Ja älkää välittäny mun kamoista, ehdin jo levittäytyä ennen ku tajusin ottaa kuvan enkä sitten enää jaksanu siirtää niitä. Mitä turhaan kulissia pitää, et olisin muka siisti! Haha.

Ainoo asia mitä vihaan tossa hotellissa, en kyl tiiä onko se yleinenki tuolla Dallasissa ku toi on ainoo hotelli missä oon siellä ollut mutta siis se vesi -- se haisee niin pahalle, saati se maku. Sitä ei ensinnäkään tee mieli juoda ku se haisee niin pahalle, ja sitte ku käyt suihkussa ni jää sellanen puol likanen olo ku se vaan haisee. Mä pesin hampaatkin sellasella pullovedellä koska en pystyny ees huuhtelemaan suutani sillä vedellä. Ja no samoin jos tilaat ravintolassa veden ni ne yleensä tuo sulle sitä hanavettä , NAM. Eli onneks tällä kertaa muistin aina tilata pullovettä.

Eikä siellä ihan mikään kesä ollut. Viime vuonna siellä voi jopa olla ilman takkia mut nyt siellä oli tosiaan lunta ja todella kylmä, pakkastakin. Että kiva olla hallissa kattoos kiekkoa ja sitte mennä ulos ni on vielä kylmempi, enpä ollut yhtään jäässä. Ja mä olin meistä vielä parhaiten pukeutunu koska äidillä ja isällä ei ollu ees toppatakkeja mukana ....

Mun piti vaan ottaa kuva tosta kauniista etuosasta mut noi Omahan jääkiekkopojat pilas tän kuvan, ei kauhee kiva näky noi kauheet varustekassit ja kollarit ja hupparit. Noo ei aina voi onnistua. Niin ja siis oikeesti tää oli vahinko, että ne tuli tohon kuvaan, eikä tarkotuksellinen salakuvaus mitä oon ehkä muutaman kerran harrastanu ....

Parasta hotellissa oli kuitenki ruoka ja uima-allas ja poreallas! Tässä on nyt kuva siitä isosta altaasta koska en tajunnut aikasemmin mennä ottamaan kuvia siitä porealtaasta. Kun otin tän kuvan mun vikana iltana niin Pittsburghin pojat oli vallannut porealtaan, ja meen täyty äidin kanssa lähteä pois kun ei enää viittiny olla kymmenen nuoren pojan kanssa samassa altaassa. Ties vaikka olis koko joukkue ollu siellä sen jälkeen ku lähettiin. Menin sitten pukemaan päälleni ja tulin takasin ottamaan kuvat tosta altaasta niin sieltä ne pojat alko jotain huutelemaan. Oli ne ihan hyvännäkösiä (ja hyväkuntosia, voi itku kun ne tuli ja otti paidat pois .... oli siinä meikäläisellä vähän vaikeuksia pitää pokka hehe, ne ketkä tuntee mut niin tietää tasan mitä tarkotan) mut musta tuntuu et ne oli aika nuoria. Olis pitäny ottaa niistäkin kuva ;) Olisin voinu laittaa sen tänne teidänki nähtäväks. Hmph, voidaanks mennä takas viime vuoden loppuun ni voin ottaa sen hetken uusiks!! Ai ei? Ehkä meen Dallasiin taas ens vuoden turnaukseen ja otan sen kuvan .... Who wants to join me???